Thainyrkkeilyn harjoittelu

 

Tällä kertaa käydään siis vielä läpi sitä mitä thainyrkkeilyharjoituksissa varsinaisesti tapahtuu. Turku Thaiboxing Clubilla on mahdollista harjoitella useammassakin eri ryhmässä, joissa harjoittelu poikkeaa ainakin hieman toisistaan. Näitä ryhmiä ovat harrastajat, naisten ryhmä, junnuthai (7-13v.), pappathai (yli 25v.) ja kilpailijat. Itse olen käynyt pääasiassa harrastaja ryhmän treeneissä, sekä muutaman kerran myös pappathaissa, joten tämä kertomus kuvaa parhaiten näiden kahden ryhmän harjoituksia. 

ALKULÄMMITTELY

Yleensä treeneihin tullaan n.15-5min ennen varsinaista harjoitusten alkamisaikaa ja alkulämmittely aloitetaan omatoimisesti. Itse hypin joko hyppynarun kanssa tai ilman, kun jotkut muut taas suosivat kevyttä nyrkkeilysäkin mätkintää. Lyhyen omatoimisen lämmittelyn jälkeen suoritetaan vielä yhteinen lämmittely hyppimällä narua, juoksemalla tai tekemällä erinäisiä liikkeitä joiden tarkoitus on lämmityksen lisäksi myös hieman venyttää lihaksia. Tällaisia liikkeitä ovat esimerkiksi erilaiset askelkyykyt, käsien pyöritykset ja polvennostot. Lämmittelyn perään tehdään vielä varsinaiset lyhyet venyttelyt. Kaiken kaikkiaan ohjattu lämmittely ja venyttely vie noin 15 minuuttia harjoitusten alusta. Itse koen ohjatun lämmittelyn ja venyttelyn tärkeiksi, koska en ole (toistaiseksi) erityisen notkea, enkä ole lainkaan varma siitä että niitä tulisi suoritettua kunnolla jos ne tehtäisiin kokonaan omatoimisesti. Hyvin usein lämmittelyä seuraavat varsinaiset harjoitteet tehdään kuitenkin mahdollisimman räjähtävästi, jolloin huonosti suoritettu alkulämmittely näkyisi todennäköisesti ennemmin tai myöhemmin loukkaantumisina. 

TEKNIIKKA

Lähes aina alkulämmittelyä seuraa parin kanssa tehtävä tekniikka harjoittelu, joka tapahtuu siten että toinen parista pitää ns. potkutyynyjä käsissään ja toinen tekee erilaisia valmentajan määräämiä potku/lyöntisarjoja näihin tyynyihin, esimerkiksi tähän tyyliin http://www.youtube.com/watch?v=uPbHVZy-5UM . Joskus näissä sarjoissa keskitytään erityisesti tekniikkaan, jolloin on tarkoitus tehdä teknisesti mahdollisimman puhtaita suorituksia, ja joskus taas voimaan ja nopeuteen jolloin tekniikat tulee tehdä mahdollisimman nopeasti ja mahdollisimman suurta voimaa käyttäen. Aika usein näihin sarjoihin kuuluu sekä potkuja että lyöntejä, mutta joskus harjoituksissa keskitytään pelkästään nyrkkeilyyn ja joskus pelkästään potkuihin. Tällainen jako toimii ainakin aloittelijan näkökulmasta hyvin, koska vasta vähän aikaa lajia harrastaneena suoritustekniikat eivät vielä tule automaattisesti ”selkärangasta” ja moniosaisempien liikesarjojen tekeminen menee helposti säheltämiseksi. Yleisesti pääpaino on potkujen harjoittelemisessa, koska ne ovat tässä lajissa tärkeämpiä ihan ottelutilanteessa tapahtuvan pistelaskunkin kannalta. Luonnollisesti lyömisen ja potkimisen lisäksi harjoitellaan myös erilaisia torjuntoja ja väistöjä joita ilman ottelemisesta ei tulisi mitään. Toisinaan harjoitellaan myös lähiottelutekniikkaa, josta esimerkki tässä http://www.youtube.com/watch?v=m-b-v5qmak4&feature=related 

SPARRAUS

Sparraus tarkoittaa vapaamuotoista ottelunomaista harjoittelua ja on näin ollen merkittävä harjoitusmuoto niin thainyrkkeilyssä kuin muissakin kamppailulajeissa. Tarkoitus on siis ikään kuin otella, mutta ottelutilannetta pienempää voimaa käyttäen, jotta vältyttäisiin turhilta loukkaantumisilta. Myöskään kyynärpäälyöntejä ei sparratessa käytetä, koska niillä on mahdollista saada pienemmälläkin voimalla isoa vahinkoa aikaiseksi. Sparratessa käytetään varusteina nyrkkeilyhanskojen lisäksi säärisuojia, alasuojia ja hammassuojia. Itse käytän myös kypärää, mutta läheskään kaikki eivät sitä tee. Yleensä sparrataan kolme minuuttia kerrallaan, jonka jälkeen pidetään minuutin tauko. Näitä eriä on kerrasta riippuen yleensä jotain kuuden ja kahdentoista erän väliltä.

Alkuun sparraus on yllättävän hankalaa. Vaikka potkut ja lyönnit osuisivatkin tekniikkaharjoituksissa jo kohtalaisen hyvin, on tilanne kuitenkin aivan toinen silloin kun kaveri pyrkii paikallaan olemisen sijaan liikkumaan pois lyöntien ja potkujen alta ja myös lyömään ja potkaisemaan takaisin. Tällöin huomaa äkkiä pysyykö oma suojaus riittävän hyvin ylhäällä ja ovatko omat torjunnat ja väistöt riittävän nopeita. Tämän lisäksi mukaan astuu tunne lyödyksi tulemisesta, joka entisestään vaikeuttaa omaa toimintaa ennen kuin tähän tunteeseen tottuu. Mitenkään merkittävää kipua iskut eivät yleensä aiheuta, koska sparratessa käytetään isoja 16 unssin hanskoja ja keskittyminen kohdistuu täysin itse tekemiseen eikä siihen miltä mikäkin isku tuntuu. Mukava tunne lyödyksi tai potkituksi tuleminen ei kuitenkaan ole. Varsinkin selkeästi itseään paremman kaverin kanssa sparratessa kolme minuuttia alkaa äkkiä tuntua yllättävän pitkältä ajalta, kun jokaista omaa hyökkäysyritystä seuraa tuplat nopeampi vastahyökkäys joka myös osuu perille. Toisaalta myös treenien jälkeen seuraava hyvänolontunne on voimakkaampi silloin kun on harjoitellut kovaa ja ”selvinnyt” pienestä selkäsaunasta. Pienen selkäsaunan jälkeen sitä ikään kuin tuntee taas voimakkaammin olevansa elossa.

Sparratessa tapahtuu aika harvoin minkäänlaisia loukkaantumisia. Itselläni on kerran alahuuleen tullut mustelma ja muutaman kerran nenä on ollut pari päivää vähän kipeänä, mutta sen kummempia ei minulle ole sattunut. Toisinaan joku saattaa saada mustansilmän, mutta aika harvoin kuitenkin. Ehkä viitisen kappaletta mustiasilmiä olen tämän reilun puolenvuoden aikana treenikavereilla nähnyt, ja kun ottaa huomioon että harrastajia on kuitenkin paljon, niin aika vähästä puhutaan. Mitään tämän kummempia ”loukkaantumisia” en ole itse sparritreeneissä havainnut.

Harrastajaryhmässä sparrataan melko harvoin, ehkä kerran kahdessa viikossa, Papparyhmässä sparrataan lähes joka kerta ja naisten ryhmässä käsittääkseni myös aika harvoin. Missään ryhmässä sitä ei ole pakko tehdä, mutta aika olennaisesti se omasta mielestäni tällaiseen lajiin kuitenkin kuuluu. 

KUNTO-OSIO

Harjoitusten lopuksi tehdään aina lyhyt kunto-osio. Välillä se on huomattavastikin lyhyempi kuin mitä esimerkiksi alkeiskurssin aikana, mutta jonkinlainen kuitenkin aina tehdään. Kunto-osio koostuu yleensä punnerruksista, vatsalihasliikkeistä, selkälihasliikkeistä ja jalkalihasliikkeistä, painotuksen ollessa taas vatsa- ja selkälihasliikkeissä. Joskus tehdään vielä lyhyet venyttelyt, mutta ei aina. Vaikka kunto-osio on melko lyhyt, niin harjoituksissa mennään muuten aina sen verran kovaa, että olo on joka tapauksessa aina aika valmis kun treenit loppuvat. Parhaimmillaan en ole harjoitusten jälkeen löytänyt treenipaidastani pienen pientäkään kuivaa kohtaa, vaan paita on ollut täysin hiestä märkä, joka ehkä myös jotain todistaa harjoitusten tehosta. 

LOPUKSI

Näin alkaa olla thainyrkkeily käyty tältä erää läpi. Jotain saattoi jäädä mainitsemattakin, mutta aika pitkälti edellä kuvatun mukaisesti ainakin ne thainyrkkeilytreenit menevät joissa itse käyn. Sen verran tähän loppuun vielä, että tämän lajin harrastaminen on vähintäänkin erittäin tehokasta kuntoilua eikä edes kovin kallista sellaista. Loukkaantumisia ei thainyrkkeilyssä tarvitse pelätä sen enempää kuin missään muussakaan urheilemisessa, vaikka laji saattaa rajulta youtuben kautta näyttääkin.

Seuraavassa tekstissä vaihdetaan sitten maisemaa treenisalilta veden alle, kun kerron sukelluskurssista joka parin kaverin kanssa tuli tänä syksynä suoritettua. 

JM

Muay thai

Ensimmäisenä lajina lajiesittelyyn pääsee muay thai, eli suomeksi sanottuna thainyrkkeily. Kerron alkuun hyvin lyhyesti ja yleisesti kyseisestä lajista sekä sen historiasta. Tätä seuraa kertomus omasta lajiin tutustumisestani ja kuvaus käymästäni thainyrkkeilyn alkeiskurssista. Samalla sivutaan myös hieman Turku Thaiboxing Clubin toimintaa. Jotta tämä teksti ei alkaisi pituudeltaan muistuttamaan Sinuhe egyptiläistä niin pätkäisen sen alkeiskurssista kertomisen jälkeen poikki ja kerron varsinaisesta lajin harrastamisestani vielä hieman lisää seuraavalla kerralla. 

HISTORIAA YM.

Thainyrkkeily on n.2000 vuotta vanha muinaisesta Thaimaalaisesta sotataidosta kehittynyt kamppailulaji, jonka tekniikkavalikoimaan kuuluvat erilaiset lyönnit, kyynärpäälyönnit, potkut, polvipotkut, kiinniotto- ja puolustustekniikat sekä pystypaini. Matossa otteleminen ei siis tähän lajiin kuulu ja lisäksi kiellettyä on mm. kampittaminen, selkään kohdistuvat iskut, puskeminen ja kehäköysiin tarttuminen. Thainyrkkeilyottelut otellaan nyrkkeilykehässä varusteina thainyrkkeilyshortsit, nyrkkeilyhanskat, hammassuojat ja alasuojat. Amatööriotteluissa voidaan käyttää lisäksi kypärää, rintapanssaria, kyynärpääsuojia sekä säärisuojia. Lisätietoja lajista löytyy helposti esimerkiksi Suomen Muay Thai –liitto ry:n nettisivuilta osoitteesta http://www.muaythai.fi Erilaisia otteluvideoita on youtube pullollaan ja tässä yksi Turku Thaiboxing Clubin kanavalta kaivettu pätkä vuodelta 2004, jossa eräs tämän lajin legendoista näyttää omaa osaamistaan http://www.youtube.com/watch?v=71ggFviz8jQ&feature=related 

OMA LAJIIN TUTUSTUMISENI

Oma ensikosketukseni thainyrkkeilyyn tapahtui noin puoli vuotta sitten kevättalvella 2011 kun kaverini J kaipaili lisävoimia oman harrastusporukkansa kuntotreeneihin. Kyseisen porukan päälaji on motocross ja he olivat jo jonkin aikaa käyneet kohottamassa kuntoaan thainyrkkeilyn merkeissä Turku Thaiboxing Clubin treenisalilla valmentajan avustuksella. Erinäisten loukkaantumisten ym. menojen johdosta mukaan tarvittiin nyt lisää väkeä ja niin päätimme lukkopainivan ystäväni M:n kanssa lähteä tätäkin lajia kokeilemaan. Näitä treenejä järjestettiin kerran viikossa ja ne sisälsivät aina jonkinlaiset kunto-osiot harjoitusten alkuun ja loppuun sekä niiden välissä tehtävän tekniikka osion. Tekniikka osiot sisälsivät erilaisten lyöntien, potkujen, torjuntojen väistöjen ym. tekniikoiden harjoittelemista joko varjonyrkkeillen, säkin kanssa tai kaverin pitämiä potkutyynyjä mätkien. Treenit kestivät n. 1,5h kerrallaan ja niiden jälkeen tunsi todella tehneensä töitä. Näissä treeneissä kävi neljästä kymmeneen treenaajaa ja ryhmän pienuudesta johtuen valmentaja pystyi kiinnittämään huomiota jokaiseen yksilönä jolloin treenaaminen olikin erityisen tehokasta. 

ALKEISKURSSI

Ikävä kyllä edellä mainittu treeniporukka edelleen pieneni pienenemistään motocrossaajien mm. murtaessa nilkkojaan crossin parissa ja lopulta touhu oli muutaman kuukauden jälkeen lopetettava kävijöiden puutteen vuoksi. Itse olin kuitenkin jo ehtinyt sen verran thainyrkkeilystä innostua, että päätin jatkaa harrastusta alkeiskurssin muodossa. M päätti keskittyä painimiseen, joten suostuttelin kaverini E:n mukaani alkeiskurssille.

 Kyseinen alkeiskurssi oli kevään viimeinen ja se järjestettiin poikkeuksellisesti yhteisenä naisille ja miehille. Yleensä naisille, miehille sekä junioreille on siis omat alkeiskurssinsa. Alkeiskurssin vanhimmat osallistujat olivat oman arvioni mukaan vähän reilut 40-vuotiaita ja nuorimmat n.15-vuotiaita pääosan kurssilaisista ollessa jotain kahden- ja kolmenkymmenen ikävuoden väliltä. Mukana taisi olla muutama aiemminkin kamppailulajeja harrastanut, mutta suurin osa porukasta oli tämän asian suhteen noviiseja. Lähtökuntotasoltaan porukassa oli vaihtelua, mutta harjoitukset tehtiin siten, että kaikki saivat tehdä treenit oman kuntonsa mukaan valmentajien samalla kaikkia kannustaessa ja tsempatessa. Eli lajin voi hyvin aloittaa, vaikkei peilistä toistaiseksi takaisin katsoisikaan Jean-Claude Van Damme tai Angelina Jolie. Siitä uskallan lyödä vaikka vetoa, että yksikään alkeiskurssilla aktiivisesti käynyt ei kurssin päättyessä ollut lähtötasoaan huonommassa kunnossa. Oma kuntoni nousi ja rasvaprosenttini pieneni vaikka liikuin jo ennen kurssia paljon ja olin verraten hyväkuntoinen. Myös E raportoi virallisten mittanauhalla suoritettujen mittausten osoittaneen selvää rasvakerroksen ohentumista ympäri kroppaansa.

Alkeiskurssinkin treenit olivat mielestäni aina hyviä ja monipuolisia. Myös niissä tehtiin treenien alkuun ja loppuun kunnonkohottamiseen tähtäävät osiot, jotka koostuivat mm. erilaisista vatsalihasliikkeistä, punnerruksista, kyykyistä, selkälihasliikkeistä ja milloin mistäkin pääpainon ollessa yleensä keskivartalon lihasten vahvistamisessa. Kunto-osioiden välillä harjoiteltiin thainyrkkeilyyn sopivassa otteluasennossa liikkumista, sekä erilaisia lyöntejä, potkuja ym. Kaiken kaikkiaan jo alkeiskurssin aikana käytiin yllättävän kattavasti läpi iso osa thainyrkkeilyssä käytettävistä tekniikoista, joita toki myöhemmin harrastaja- sekä muissa ryhmissä hiotaan ja varioidaan edelleen eteenpäin. Alkeiskurssilla meitä valmensi useampi eri valmentaja, joista joku, tai jotkut kaksi, aina vetivät kulloisetkin treenit. Tämän johdosta harjoitukset olivat aina vähän erilaisia ja tältäkin osin pysyivät mielenkiintoisina.

Alkeiskurssi kesti kuusi viikkoa, jonka aikana oli yhteensä 12 harjoituskertaa, eikä kurssilla tarvittu muita välineitä kuin shortsit, t-paita ja juomapullo. Alkeiskurssilla ei myöskään sparrattu (joka tarkoittaa vapaamuotoista ottelua muistuttavaa harjoittelua), joten mitään nenän kipeytymistä tai mustaasilmää ei tarvitse alkeiskurssille osallistuessaan pelätä. Ainakaan itse en kokenut, enkä muista kenenkään muunkaan kokeneen, oikeastaan minkäänlaisia pieniä mustelmia kummempia loukkaantumisia kyseisen alkeiskurssin aikana.

Itselleni jäi alkeiskurssilta käteen vielä aiempaakin parempi kunto, ainakin hieman parempi kyky puolustaa itseäni jos niin ikävään tilanteeseen joskus joudun, uusia kavereita, sekä ennen kaikkea uusi harrastus. 

SEURAAVASSA JAKSOSSA

Tosiaan pätkäistään tämä teksti tällä kertaa tähän ja keskitytään seuraavalla kerralla hieman syvemmin siihen miltä thainyrkkeilyn harrastaminen aloittelijasta tuntuu, miten Turku Thaiboxing Clubilla treenataan ja mitä mielessä liikkuu silloin kun treenikaveri potkaisee päähän ja vielä lyö perään. Mielelläni kertoisin myös ottelemisesta, mutta omalla vähän reilun puolenvuoden harjoittelukokemuksellani ei otteluihin ole toistaiseksi ollut mitään asiaa, joten ne tarinat meidän kaikkien pitää etsiä jostain muualta.

Kysymyksiä saa halutessaan esittää ja yritän niihin parhaani mukaan vastailla. Tässä vielä linkki seurankin nettisivuille http://www.ttbc.fi/ Täältä löytyy paljon muun lisäksi mm. alkeiskurssien ja ylipäänsä harrastamisen hinnat, treeniajat sekä lisää kuvia ja videoita lajista.

JM

Extremelajiesittelyt by JM

Moi! 

Tulin muutama kuukausi sitten luvanneeksi kirjoitella tänne työpaikkani nettisivuille pienimuotoisia lajiesittelyjä muutamista harrastamistani tai kokeilemistani enemmän tai vähemmän liikuntaan liittyvistä harrastuksista. Tässä sitä nyt sitten ollaan aamuisen joogan tuoman rentouden vähitellen karistessa kehosta samalla kun ensimmäisen tekstin deadline lähestyy aivan liian nopeasti. Ei kai siis muu auta kuin pistää gunnarit soimaan ja aloittaa kirjoittaminen.

Nimeni on Jussi ja olen töissä Skanssin Intersportissa osa-aikaisena myyjänä. Tämän lisäksi opiskelen Turun yliopistossa taloustiedettä ja jäljelle jäävällä vapaa-ajallani harrastan siis vaikka mitä. Kaikenlainen urheilu ja muu liikkuminen on ollut lähellä sydäntäni niin pitkään kuin muistan ja nyt tarkoitukseni on kertoa harrastuksistani ja kokemuksistani hieman teillekin.

Lajit joita harrastan ja joista tänne olen ajatellut kirjoitella, ovat ehkä keskivertoa vähemmän tunnettuja, mutta toivottavasti ainakin tätä kautta myös keskivertoa mielenkiintoisempia. Ensimmäisenä lajina käsittelyyn pääsee Muay Thai eli thainyrkkeily. Tähän kohtaan kirjoitin aluksi listan muistakin analyysini kohteeksi pääsevistä lajeista, mutta pidetään ne nyt kuitenkin vielä toistaiseksi salaisuuksina. Eihän joulupukinkaan säkki läpinäkyvä ole ;)

Tarkoitukseni on teksteissäni keskittyä pääasiassa omiin kokemuksiini ja tuntemuksiini kustakin harrastuksesta ja jättää historia ym. yleinen lajien esittely hieman vähemmälle, joskin nämäkin puolet tulevat kyllä huomioiduiksi. Yritän parhaani mukaan muistella miltä kunkin lajin harrastamisen aloittaminen minusta tuntui ja pyrin avaamaan teille kaiken muun lomassa myös tätä puolta asioista. Jotta kirjoittamisesta ja lukukokemuksista ei tulisi puuduttavan pitkiä, olen ajatellut pätkiä tekstit tarvittaessa muutamaan sopivamman kokoiseen osaan. Omia valokuvia, joita tänne tekstieni lomaan voisin näistä harrastuksistani lisätä, minulla ei toistaiseksi ole, mutta yritän niitä jatkossa saada otettua. Ainakin nyt alkuun tarkoitukseni on linkkailla youtubesta kaivamiani videoita havainnollistamaan kertomuksiani. Uusia tekstejä tänne tulee todennäköisesti ilmaantumaan säännöllisen epäsäännöllisesti, mutta lupaan kuitenkin yrittää parhaani, jotta täältä mahdollisimman usein jotain uuttakin luettavaa löytyisi. Asiallinen kommentointi ja keskustelu ovat myös enemmän kuin toivottavia ja mielelläni vastailen aiheista herääviin kysymyksiinkin.

JM